> Tietoa uusille jäsemille

> LHMH Facebookissa

> Suomen Mehiläishoitajain Liitto

> suomalaisen hujajan tuottajaportaali

Peruskurssin v.2014 Juliste täältä.

Kesän 2014 Mehiläisretki Ruotsiin, alkuperäinen esite täältä.


Vanhat www-sivut löytyvät täältä.


Tervetuloa yhdistyksemme kotisivuille!

Klikkaa tästä
Lounais-Hämeen Mehiläishoitajien
uudet internet sivut




Sivuilla tiedotetaan yhdistyksen toiminnasta, johon kuuluvat kuuluvat kerhoillat, retket ja koulutustapahtumat.


Yhdistyksessämme on noin 50 jäsentä ja toiminta-alueena on nimen mukaisesti Lounais-Hämeen alue. Suurin osa yhdistyksemme jäsenistä asuu ja tarhaa mehiläisiä Forssan, Jokioisten, Urjalan, Someron, Humppilan ja Tammelan alueella.Toiminta-alueen raja ei kuitenkaan ole tarkka, vaan olet tervetullut Lounais-Hämeen mehiläishoitajien jäseneksi, vaikka asuinpaikkasi olisi muuallakin.


Vuonna 2010 yhdistyksemme vietti 40 – vuotisjuhlaa.


Kokoonnumme kerhoiltoihin ja omiin tapahtumiimme eri puolilla toiminta-aluettamme. Teemme myös retkiä ja järjestämme kesätapahtumia yhdessä naapuriyhdistysten kanssa.


Kaikkiaan Suomessa toimiviin mehiläishoidon paikallisyhdistyksiin kuuluu lähes 1800 jäsentä eli arviolta 75 % Suomen mehiläishoitajista. Kaikkein niiden yhteystiedot löydät www.hunaja.net sivustolta.


Paikallisyhdistykset ovat Suomen Mehiläishoitajain Liiton jäseniä ja tärkeimmät jäsenedut ovat: Mehiläinen lehti, oikeus käyttää Kuningatar – tuotemerkkiä, joutsenlippumerkkiä ja hunajan menekinedistämismateriaaleja, erilaiset oppimateriaalit jäsenetuhintaan, sekä tuotevastuu-, vastuu- ja oikeusturvavakuutus Pohjola Yhtiössä.

Tietoa uusille jäsemille


Sivu ladattu kertaa.

Päivän sää
Päivän sää
Sään tarjoaa LookUp.fi



Foreca
ITL